”On Suomi köyhä, siksi jää” kuuluu sanonta, ja oli totisinta totta vielä 60- ja 70 -luvulla, jolloin Suomessa elettiin vahvaa infrarakentamisen aikaa.
Koska oltiin köyhiä, otettiin lainaa ja rahoitusapua Maailmanpankeilta teiden rakentamiseen, kuten Kuljun moottoritien tekoon Tampereelle ja Nelostielle Jyväskylästä Ouluun.
Lainanantajilla oli sitten kaikenlaista laatuehtoa tehdylle työlle, ja niin alkoi kantavuusmittauksien aikakausi suomalaisilla maarakennustyömailla. Kantavuuksia ja tiiveyksiä mittailtiin sellaisilla kokeilla kuin Proctor – koe, Benkelmanpalkki – koe, California Bearing Ratio eli CBR – koe.Ja otettiinpa käyttöön myös levykuormituskoekin. Näillä mentiin aina 1990 -luvulle asti.
Sitten 90 -luvulle tultaessa silloinen TVH aloitti VTT:n vetämänä suuren tierakenteiden kehittämiseen liittyvän tutkimusohjelman nimeltään TPPT (kutsuttiin nimellä tipitii).
TPPT:n myötä tierakenteiden mitoitus muuttui vanhasta staattiseen laskentaan perustuvista malleista dynaamiseen laskentaan. Kaikki edellä mainitut kokeet, Proctor, CBR ym., ovat staattisia. Dynaaminen koe on vastaavasti pudotuspainolla tehtävä, nykyisin loadman – kokeena tunnettu koemenetelmä. Tämän dynaamisen kokeen tuloksia sitten syötettiin mitoitusohjelmiin, joiden kehityksessä mm. Neste Oy:n bitumitutkijat olivat aika epeleitä.
BTW: tuolloin Windows 95 oli todella kova sana!
Talon pohjille kantavuusmittaukset jalkautuivat inframaailmasta toden teolla 2000 – luvun alussa. Silloin julkaisi Rakennusinsinöörien Liitto RIL opuksen ”RIL132-2000 Talonrakennuksen maarakenteet”.
Huikea ohje! Kantavuusvaatimukset ohjeistettiin selkeästi ja annettiin vertailuarvot Proctorvaatimuksia vastaaville levykuormituskoe- tai Loadmankoetuloksille.
Siirryttiin siis nahkeasta Proctorkoestuksen ajasta notkeiden Loadman – ja levykuormitus – mittauksien aikaan.
Anekdoottina kerrottakoon, että RIL 132-2000:ssa määritettiin ensimmäistä kertaa salaojasepelille rakeisuuden ohjearvot ja sepelin kerrospaksuuden minimit.
BY MUSTIN MURINAT