Tulevan kotisi maarakennustöiden alkaessa kannattaa kertoa maarakentajalle sanat: ”Maavakion juipelot tulevat sitten mittaamaan perustuksien kantavuudet!”
Hommat lähtevät tällä taikalauseella liikkeelle ihan erilaisilla asetuksilla: nyt tehdään oikeasti laatua eikä olla tekevinään!
Kantavuuskoe ei ole painumavakuutus, vaan sertifikaatti hyvin tehdystä työstä. Tämä sertifikaatti takaa, että maarakentaja voi nukkua yönsä hyvin pelkäämättä rakennuksen elinkaaren aikaisia painumia, ja vastaavasti rakentaja voi nukkua hyvin, että on saanut kotinsa perustuksille tilattua laatua.
Ja jos maistuu, niin maksaakin. Alkaen 300 eur plus matkakulut. Sisältää mittaukset kalibroiduilla mittalaitteilla ja MV-standardin mukaisen todella kattavan raportoinnin, jossa viitataan aina voimassa oleviin kantavuus- ja tiiveysvaatimuksiin.
Lisäksi ammattitaitoiset mittaajamme osaavat jo paikan päällä konsultoida, mikäli kantavuudet eivät täytä vaatimuksia.
Kantavuusmittauksissa siis KAIKKI voittaa!
Mitä sitten tarkoittaa levykuormitus- ja loadmankoe?
LEVYKUORMITUSKOE
Talosi anturan alapuolisen täytön E1 – kantavuus on oltava suurempi kuin 60 MPa. Että mitähän kettua!
Anturan alle tehdään ns. anturapeti. Eli perusmaan päälle levitetään yleensä noin 20…30 cm paksu täyttökerros kalliomurskeesta tai vastaavasta, joka tiivistetään huolella täryttävällä tiivistimellä, eli tärylätkällä. Ennen kuin aletaan tehdä anturavalua varten muottia, mitataan tämän anturapedin päältä kantavuus.
Levykuormituskokeessa halkaisijaltaan 30 cm pyöreää levyä kuormitetaan (tästä siis nimi LEVY-KUORMITUS) 6.000 kg kuormalla. Kuormitus saadaan aikaan tunkilla, jolle pitää olla vastapaino. Paras vastapaino on kaivinkone, jollainen tontilla yleensä on rakentamisen tässä vaiheessa.
Viitaten tuohon tämän kappaleen alun ”kettuun” sitten vastauksena: levy saa painua korkeintaan 3 mm tuon mainitun 6.000 kg:n kuorman alla, että vaatimus E1 > 60 MPa täyttyisi!
Eikä sitten muuten täyty tuo vaatimus, ellei maarakentaja ole työmenetelmien ja materiaalien osalta ajantasaisella pelikirjalla. Ja toisin päin: ammattilaisten kanssa onnistuu aina!
Maavakiossa on vain ammattilaisia kantavuusmittaajina. Siksi Maavakio – kuka muu muka!
LOADMANKOE
Tekniikan tohtori Anssi Lampinen kehitti 1990 – luvulla kannettavan pudotuspainolaitteen, jonka nimeksi tuli Loadman. Laite näyttää päälle päin singolta. Tämän sinkoputken sisällä on 10 kg paino, joka viritetään sähköisellä magneetilla putken yläpäähän.
Sitten paino pudotetaan! Tästä siis nimi pudotuspainolaite.
Putkessa on myös kiihtyvyysanturi, eli ns. geosondi (ja kaikkea muuta elektroniikkaa napakassa paketissa). Tämä sondi määrittää pudotuksesta maahan tuleen tällin voimakkuuden. Jos tussahtaa, niin kiihtyvyys on pieni ja kantavuus huono. Vastaavasti jos oikein huolella tärähtää, on kiihtyvyys iso ja niin on myös kantavuus.
Ensimmäinen pudotus on E1 – kantavuus, joka esim. salaojasepelikerroksen päällä on oltava suurempi kuin 40 MPa. Tämän ekan jälkeen pudotellaan 4…7 kertaa, ja saavutetaan E2 – kantavuus. Maa siis tiivistyy ja sen kantavuus paranee pudotuksien myötä.
No sitten tätä E2:sta verrataan E1:seen, ja jos E2 on pienempi kuin 2,2 kertaa E1, on tiiveys kunnossa: eli E2/E1 < 2,2 on OK!
Menikö tekniseksi? Maavakiolaisille tämä tekninen jargoni on ”normipäivä talon pohjilla” ja mittaajamme kyllä osaavat kääntää asiat arkisiksi myös Sinulle. Siksi Maavakio!
Anekdoottina kerrottakoon, että olen aikanaan tehnyt opintoihini kuuluvana erikoistyönä Anssi Lampisen tilauksesta käyttöohjeet maailman ekaa loadmanlaitetta koestaen.
Näitä ohjeita on sitten satoja ympäri maailmaa ”kirsotusvirseineen” päivineen loadmanien kuljetuslaatikoissa. Ja mikä parasta, ollaan oltu Anssin kanssa hyviä kavereita siitä asti!
Kiitos Anssi ystävyydestä ja opista!
Eli siis KYLLÄ! Kantavuusmittaukset kannattaa tehdä, jotta voidaan varmistaa että töttörön pohjat on tehty asianmukaisin kantavuus- ja tiiveysvaatimuksin!
Lisää kantavuusmittauksista ja niiden tilaamisesta https://maavakio.fi/kantavuusmittaukset/
Uusia murinoita tulossa taas ensiviikolla!
BY MUSTIN MURINAT